Kirsi luo kauneutta ympärilleen

Värit ja kauneus houkuttivat uuteen työhön

Kolme ja puoli vuotta sitten elämääni tuli isompi käännekohta kuin tiesinkään. Minä, eteläsavolainen luokanopettaja, hakeuduin Kangasalle opiskelemaan yksityisoppilaana värikonsultiksi. Sitten yksi asia johti toiseen, ja pian huomasin olevani yrittäjä ja tekeväni asiakaspalvelutyötä kotini keittiönpöydän ääressä. Miten siihen oli tultu ja mitä sen jälkeen on tapahtunut?

Kirsi Kärkkäinen

Opettajan oppivuodet

Valmistuin esi- ja alkuopetukseen erikoistuneeksi luokanopettajaksi Jyväskylän yliopistosta jouluna 2007. Olin onnekas päästessäni koulutusta vastaavaan työhön pian Laukaaseen, ja sieltä muutaman vuoden kuluttua Kangasniemelle. Valitettavasti jo ensimmäisinä työvuosina uuvuin ja jouduin jäämään pois työstä ensin sairauslomille, sitten pysyvästi jopa työkyvyttömyyseläkkeelle asti. Monta vuotta nuoresta elämästäni kului pimeässä. Mutta valo koitti, niin kuin aina. Se vaati muutoksia tavoissani nähdä itseni, ajattelu- ja toimintatapani, työelämä ja elämä kaikkinensa.

Yksi asia tuntui varmalta, en kykenisi enkä enää haluaisi palata opettajaksi koulumaailmaan, jossa jatkuva häly, ärsyketulva ja monipuoliset haasteet eivät sopineet yhteen herkkyyteni kanssa. Toinen asia, josta olin varma silloin, kun oli vaikeaa tietää, kuka edes olen ja mitä haluaisin tehdä, oli, että rakastan värejä! Ja haluan oppia lisää värianalyysista, johon olin päässyt vuosien varrella tutustumaan erään naistenillan seurauksena.

Kirsin värisuora

Mikä ihmeen värianalyysi?

Kävin Beauty Colors –värikonsulttikoulutuksen keväällä 2018. Värianalyysi tarkoittaa menetelmää, jolla saadaan selville kullekin parhaiten sopivat värisävyt vaatteisiin, meikkiin, hiuksiin ja asusteisiin. Se perustuu värioppiin ja ihon pohjasävyyn, ja tehdään sävytarkkojen testikankaiden avulla peilin edessä. Se antaa edullisen kasvojenkohotuksen, sillä oikeansävyiset vaatteet korostavat parhaita piirteitämme ja häivyttävät esimerkiksi väsymyksen ja juonteiden näkymistä kasvoillamme. Parhaat värisävyt saavat meidän hehkumaan!

Värianalyysissa ihmiset jaetaan neljään värityyppiin, jotka on nimetty vuodenaikojen mukaan. Ihonsävyltään keltapohjaiset ihmiset ovat keväitä tai syksyjä, joita pukevat parhaiten keltaisella taitetut värisävyt. Punapohjaiset ihonsävyt taas hehkuvat kauniimmin sinisellä taitetuissa sävyissä. Värianalyysin tulos säilyy läpi elämän, sillä meidän jokaisen luonnollinen ihon pohjasävy ei vaihdu ruskettuessa tai ikääntyessä. Värianalyysin avulla voi löytää laajemman valikoiman värejä omaan pukeutumiseen, ja varmuuden niiden käyttöön.

Uusia haaveita ja tavoitteita

Olen tehnyt värianalyysejä osa-aikaisesti ensin kotona ja sitten Kauneushoitola Mikkelin yhteydessä kotikaupungissani Mikkelissä vuoden 2021 alusta kesään asti. Pian värikoulutuksen jälkeen olin alkanut haaveilla ja etsiä mahdollisuuksia sellaiseen lisäkouluttautumiseen, jonka myötä voisin pikku hiljaa laajentaa palvelujani kauneuden parissa. Halusin palvella tavallisia ihmisiä löytämään kauneuden ilon.

Löysinkin tieni, tai tie löysi minut, vuoden 2020 syksyllä ehostuskurssille Kauneuskoulutus Baroqueen Tampereella. Siltä reissulta mieleeni jäi muhimaan mahdollisuus kouluttautua kosmetologiksi. Kevään 2021 ajan pääsin läheltä seuraamaan kosmetologien työtä kauneushoitolassa ja samalla kyselin mielessäni ja ääneen, voisiko ala sopia itsellenikin.

Otin uudestaan yhteyttä Hanneen ja ensin osallistuin erilliskursseina käsihoito- sekä ainesosa- ja tuotetuntemuskursseille. Innostuin lisää, ja elokuussa aloitin kokoaikaisena opiskelijana Baroquessa tavoitteenani valmistua kosmetologin ammattiin vuoden 2022 syksyllä.

Sydämellä asiakkaan kohtaaminen

Miten ihmeellinen matka tähän päivään! En ikimaailmassa voinut ennen kuvitella itseäni yrittäjäksi, sillä suvussamme tai lähipiirissäni ei ole yrittäjäkokemusta, tai kauneudenhoitoalan ammattilaiseksi. Ensimmäisiä värianalyysiasiakkaita palvellessani ihmettelin, voiko tällainen työtä ollakaan ja saako näin innostavaa työtä laillisesti tehdäkään!

Rakastan asiakkaiden kohtaamista ja palvelemista. Niin värianalyysia kuin kosmetologista hoitoa tehdessä koen olevani etuoikeutettu saadessani jakaa niin intiimin hetken asiakkaan kanssa. Tahdon rohkaista jokaista näkemään oma kauneus ja ainutlaatuisuus. Siihen viittaa myös oman yritykseni nimi: Kauniiksi luotu.

Tulethan palveltavaksi meille Baroqueen. Nyt voit varata aikoja minulle myös värianalyysiin Baroquen ajanvarauksen kautta. Kysythän suoraan minulta halutessasi lisätietoja. Muista, sinäkin olet kauniiksi luotu.

Kirsi Kärkkäinen
kirsi @ kauniiksiluotu.fi

Jaa somessa!