Hannele Aallos

Kauneudenhoitoalan valmentaja

Olen Hannele Aallos, yksi Kauneuskoulutus Baroquen perustajista. Olen koulutukseltani SKY-CIDESCO-kosmetologi, EAT. Olen suorittanut myös life coach – ja mentoritutkinnot.

Olen kauneudenhoitoalan vankka ammattilainen ja pitkän linjan yrittäjä. Omassa kauneushoitolassani olen 23 vuoden aikana toiminut paitsi työnantajana, tarjonnut myös työssäoppimispaikan kymmenille kosmetologiopiskelijoille.

Kauneushoitolayrittäjyyden lisäksi olen työskennellyt kouluttajana kosmetiikan maahantuontiyrityksissä.

Myytyäni kauneushoitolani liiketoiminnan Espoossa 2014 olen toiminut opettajana useissa eri kosmetologikouluissa: SKY-Opistossa (Helsinki), Hämeen Kosmetologikoulussa (Tampere) sekä Kosmetologikoulu Hymyssä (Tampere). Suomen Kosmetologikoulussa (Helsinki) opetin jo 1990-luvulla.

Kauneuskoulutus Baroque on paikka, jossa kosmetologin ammattiin kasvaminen tapahtuu tinkimättömällä ammattitaidolla, kunnioituksen, rehellisyyden ja avoimuuden ilmapiirissä. Minulle henkilökohtaisesti on ilo olla mukana koulutustoiminnassa, jossa alalle haluavien unelmista tehdään totta.

Minulle myönnettiin marraskuussa 2018 Suomen Kosmetologien Yhdistyksen kultainen ansiomerkki.

Hannele Aallos

Kauneuskoulu Kurssikalenteri

varaa aika henkilökohtaiseen tapaamiseen