Parasta yrittäjyydessä on vapaus

 

Yrittäjyys kauneudenhoitoalalla ei ollut Johanna Helin-Erikssonin ensisijainen tavoite. Hänestä tuli yrittäjä ”olosuhteiden pakosta” – työpaikkoja alalla ei ollut, joten se oli luotava itse. Kauneudenhoitoalalle Johanna ohjautui Uusille Urille -kurssin kautta.

– Yksinhuoltajana en kokenut mielekkäänä silloista työtäni ravintola-alalla sen työajoista johtuen. Kyseisellä TE-toimiston kurssilla minulla oli mahdollisuus päästä seuraamaan jalkahoitajan ja kosmetologin työtä.

Tässä vaiheessa Johanna päätyi opiskelemaan jalkahoitajaksi. Kosmetologin työ  oli Johannan mielestä pinnallisempaa.

– Kuinka väärässä olinkaan! Johanna huudahtaa nyt, kaksitoista vuotta myöhemmin.

 

Johanna Helin-Eriksson: ”Parasta yrittäjyydessä on vapaus.”

Opiskeleminen yrittäjyyden ohella

Koko yrittäjyytensä ajan Johanna on täydentänyt ammatillista osaamistaan. Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suoritettuaan osaamispakkiin on kertynyt terveydenhuollon perustutkinto ja diplomivyöhyketerapeutin tutkinto. Lisäksi hän on opiskellut lyhytkursseilla mm. intialaista päähierontaa ja meridiaanihierontaa.

 

Kauneuskoulutus Baroquen valmennusohjelma on mittatilaustyötä sinun oppimistavoitteidesi mukaisesti.

 

Kosmetologiksi Baroquen valmennusohjelmassa

Syksyllä 2017 Johanna aloitti kosmetologiopinnot Kauneuskoulutus Baroquen valmennusohjelmassa tavoitteenaan Hius- ja kauneuden hoitoalan perustutkinto, ihonhoidon osaamisala (kosmetologi).

– Halusin opiskella joustavasti työn ja yrittäjyyden ohella kosmetologiksi. Täyspäiväinen opiskelu ei yritystoimintani ohella ollut mahdollista. Kauneuskoulutus Baroquessa opiskelu tapahtui huomioonottaen aiemmat opintoni alalta, mitään turhaa ei tarvinnut opiskella.

– Pidän tärkeänä ylläpitää ammattitaitoani ja kasvattaa osaamistani sekä kehittää itseäni jatkuvasti eteenpäin. Kauneudenhoitoala elää jatkuvassa muutoksessa, uutta tietoa ja uusia hoitoja sekä tuotteita tulee jatkuvasti. Ala tarjoaa monia mahdollisuuksia syventää tietämystään ja osaamistaan.

Kosmetologiopintojensa ohella  Johanna ennätti opiskella ripsien pidennykset, ripsien kestotaivutuksen ja kestolakkaukset ja valmistumisensa jälkeen mikroneulaushoidot.

Tahtisi kuulostaa suorastaan hengästyttävältä! Miten olet onnistunut yhdistämään työn, yrittäjyyden ja opiskelun?

– Opiskelu työn ja yrittäjyyden ohella vaatii aitoa kiinnostusta alaan ja vahvaa sitoutumista asettamaaansa päämäärään. Päättäväisyyttä ja pitkää pinnaa kysytään – myös perheeltä.

 

Yrittäjyys on Kauneuskoulutus Baroquen valmennusohjelman vahvaa erityisosaamista.

 

Yrittäjyyden haasteet ja työssä jaksaminen

Yrittäjyyden haasteet ovat myös Johannalle tuttuja.

– Taloudelliset murheet ja huoli toimeentulosta ovat ajoittain aiheuttaneet minulle päänvaivaa. Sosiaaliturvan puuttuminen ja putoaminen tyhjän päälle pelottaa sekin toisinaan.

– Tukenani ja turvanani toimivat aviopuoliso, perhe, ystävät ja kollegat. Onnistumiset työssäni ja pitkäkestoiset asiakkassuhteeni ovat minulle ilon lähde.

– Pidän hyvää huolta myös itsestäni: Liikun paljon ja monipuolisesti.  Harrastuksiini kuuluu shindoa, sulkapalloa, uintia ja salilla käyntiä. Lenkkeilen ja liikun paljon luonnossa. Nautin perheeni ja ystävieni kanssa olemisesta. Pidän tärkeänä hyvää ja terveellistä ravintoa.  Olen yhdeltä ammatiltani myös ravintolakokki, joten hyvä puhdas ruoka on aina lähellä sydäntäni.

– Elämänasenteeni on positiivinen. Vaikeudet on tehty voitettaviksi ja huumori auttaa monessa tilanteessa!

Tällä luonteella varustettu henkilö ei varmastikaan jää ”tuleen makaamaan”! Opiskelijakaverit Baroquesta luonnehtivat Johannaa päättäväiseksi ja piristävän nauravaiseksi henkilöksi: ”Kun Johanna nauraa, niin huone raikuu ja tila täyttyy ilosta.” ”Johanna on iloinen, sosiaalinen ja ammattitaitoinen.”, kuvailee toinen opiskelijakavereista. ”Kiltti, kannustava ja alansa ammattilainen.”

 

Yrittäjyyden vapaus ja vastuu

Yrittäjyyden suoma vapaus merkitsee Johannalle sen haasteita enemmän. Se on yrittäjyydessä parasta hänen mielestään.

– Minulla on vapaus suunnitella oma kalenterini. Olen oman itseni herra.

– Juuri nyt koen työni erityisen tärkeäksi. Ihmiset kaipaavat edelleen läsnäoloa ja kosketusta, vaikka rajoituksia onkin. Haluan palvella asiakkaitani ammattitaitoisesti ja turvallisesti näin korona-aikanakin. Tiedän vastuuni asiakkaan turvallisuudesta.

– Lämmin ja läsnäoleva. Sen tunteen haluan jokaiselle asiakkaalleni ja jokaisessa hoidossani välittää.

 

Voit tutustua lisää Johannaan ja hänen yritykseensä Pappilanpuiston jalka- ja kauneushoitola yrityksen kotisivuilla. Sieltä löytyy linkki myös ajanvaraukseen.

 

Hannele Aallos

 

Kuva: Ninni Lahti